Karri Jutila

Filosofian maisteri Karri Jutila on Turun yliopistosta valmistunut maantieteilijä. Jutilan suurin mielenkiinto on kuitenkin aina ollut eläinbiologiassa ja niinpä työura ja harrastukset ovat kuljettaneet intohimoisen satakuntalaisen ötököiden ja lintujen perässä kulkeneen luonnontieteilijän eläinbiologian puolelle.

Ensimmäisen lintuhavainnon Jutila kirjasi jo 1974 ja määritykset oikeaksi hän todensi ensimmäisellä luokalla saadun Linnut värikuvina -kirjaa käyttäen. Linnut veivät mukanaan ja vuonna 1979 Jutila liittyi Porin Lintutieteelliseen yhdistykseen. Tämän jälkeen linnut eivät ole miestä jättäneet. Jutila oli 1980-luvulla muutaman vuoden Satakunnat linnut -lehden toimittajanakin. 

Erityisesti lintujen äänet kiinnostavat Jutilaa ja hän aloittikin linnunlaulututkimukset jo 1980-luvulla. Jutila on taltioinut valtavan aineiston sekä lintujen- että muiden eliöiden ääntelyä ja tehnyt niistä musiikkia, jota voi käyttää myös lintujen äänien opettelussa. Erityisesti yöllä tavattavat eläimet kiehtovat – varsinkin pöllöt ja lepakot. Näiden eliöiden äänimaailma on Jutilan erikoisalaa. Niinpä ei ollut ihme, että Karri Jutila löysi v. 2011 yöllisellä äänitysretkellään Suomelle uuden pöllölajin – kyläpöllösen (Otus scops) Hauhon Mustilasta.

Äänimaailma ja erityisesti yöllä kuultavat äänet kiehtovat ihmisiä, ja niinpä Karri Jutila käy mitä erilaisimmissa paikoissa ja monenlaisille ihmisryhmille luennoimassa äänitaltioinneistaan sekä ”heittämässä keikkaa” eliöäänityksineen. Karri Jutila on työskennellyt monipuolisesti erilaisissa luontoon ja ympäristöön liittyvissä tehtävissä. Erikoisin lienee 1999 Reposaaripäiville tehty Suomen ensimmäinen sukellusluontopolku. 90-luvun – opiskeluaikana ja sen jälkeenkin – Jutila työskenteli Reposaaressa vesieliöiden ekotoksikologiaan ja metsien tilaan (bioindikaattorilajit) liittyvissä tutkimuksissa. Tästä jäi pysyvä mielenkiinto veden selkärangattomiin erityisesti simpukoihin. Vuonna 2007 Jutila käynnisti suursimpukkatutkimukset Kanta-Hämeessä ja on tehnyt tähän liittyvää oppimateriaalia.

Jutila työskenteli Meri-Porin lukiossa biologian ja maantiedon lehtorina vuosituhannen vaihteeseen asti.  2000-luvun alussa hän lähti puolisonsa kanssa ulkomaille Louisianaan. Palattuaan sieltä, pariskunta muutti Hämeenlinnaan. Hämeenlinnassa Jutila on työskennellyt Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymässä ympäristötarkastajana ja myöhemmin Suomen luonnonsuojeluliiton alaisen luonnonsuojelupiirin aluesihteerinä (Etelä-Häme). Syksyllä 2020 Jutila siirtyi Satakunnan piiriin. Lisäksi Karri Jutila on toiminut Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen hallituksessa yli kymmenen vuotta ja vetänyt lukuisia luontoretkiä samoin kuin toiminut luontoiltojen vetäjänä.

Karri Jutila on ”henkeen ja vereen” luonnonsuojelija. Mottonakin omasta toiminnastaan on: - Ostaa luomua, reilua kauppaa, kirpputoritavaraa eikä lennä”. 

Takaisin