Mika Soramäki

Metsätalousinsinööri Mika Soramäki työskentelee Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) biotalouden tutkimusyksikössä. Vuosikymmenen monipuolista luontoasiantuntijaa ja ammattiaineiden opettajaa on työllistänyt projektipäällikön tehtävät Vanajavesikeskuksessa.  Vanajavesikeskuksen ja HAMKin yhteistyö on ollut vahvaa ja Vanajavesikeskuksessa Soramäki kumppaneineen on työstänyt lukuisia ympäristöprojekteja. Mika Soramäki on myös luontoyrittäjä, mikä on pitänyt miestä liikkeellä maailmalla ja sen myötä mediassa niin lehtien sivuilla, radiossa kuin TV:n luontosarjoissa.

Mika Soramäen kiinnostus luontoon kumpuaa lapsuudesta, ensin mummon mökiltä Iso-Roineelta ja sitten perheen kesäpaikasta Vanajaveden rannoilta. Myös partioharrastus vei poikaa jo varhain lähimetsiin ja Lapin kairoihin.

Vaikka kalastusharrastus jatkuu, vesien partaalle verkoin, pilkein, vavoin, lapioin, viikattein ja mittavälinen Mika Soramäen askel käy nykyään paljolti työn merkeissä. Vanajavesikeskuksen projekteissa vuodesta 2011 lähtien Soramäki on tehnyt kasvatustyötä lasten ja nuorten parissa vesiluontoon – erityisesti kaloihin ja kalastukseen liittyen.

Soramäki on kollegoineen työstänyt ainutlaatuista projektia v.2018-2020 Tavastia Blueways -hankkeessa (https://www.vanajavesi.fi/tavastia-blueways/), jossa tavoitteena oli mm. kasvattaa vesistömatkailua ja kehittää melontareittien ja kohteiden sisältöä. Hanke tuottikin viisi digitaalista melontareittiä ja kolme teemavesiluontopolkua, jotka ovat tiedepolku Evon Rautjärvillä, lasten ja nuorten seikkailupolku Tammelan Ruostejärvellä sekä 32 kilometriä pitkä historia- ja kulttuuripolku Vanajaveden reitillä Hämeenlinnassa. Reitit ja oheispalvelut ovat ladattavissa DigiTrail-sovelluksena. Vanajavesikeskuksen hankkeissa Soramäki on ollut mm. purkamassa myllypatoja kalareiteiltä pohjapadoiksi, tekemässä ravinnepäästöjen hillintään tarkoitettuja laskutusaltaita ja poistamassa vieraslajina tunnettua Isosorsimoa.

Luontoyrittäjyys onkin sitten kuljettanut miestä toden teolla läpi Suomen. Mika Soramäki on työskennellyt YLEn Erätulilla työryhmässä, jossa tehtiin TV-sarjaa Erätulilla – Kalastajan vuosi sekä ”Kalassa!” -ohjelmasarjaa. TV-työtä tehtiin v. 2008-2015 ja Soramäki kiersi Suomen parhaat kalapaikat eri vuodenaikoina. Maistiaisia näistä seikkailuista voit lukea Erätulilla –kirjoista (Gummerus 2014 ja 2015), joihin Mika kirjoitti luontotarinoita kalastusretkistään.

Tunnettuna kalamiehenä Mika Soramäen luontoyrittäjyysrepertuaariin kuuluvat myös toiminta eräopaskouluttajana ja luonto-oppaana.  Soramäki on myös eräkokki, ja hänen kalan käsittely- ja ruoanvalmistuskurssit ovatkin suosittuja. Lisäksi Soramäki on koulutukseltaan näyttötutkintomestari (NTM), ja hän ottaa vastaan mm. erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon tutkinnonosia. Ahkera luontoyrittäjä vetää myös mm. melontaretkiä eri vesireiteillä ja majavaretkiä Evolla.

Monipuolisella vesiluonto- ja erätaito sekä liiketalouden osaajalla on kiinnostusta myös luottamustehtäviin. Niinpä Mika Soramäki toimii mm. Vanajanselän ja Hämeenlinnan kalatalousalueiden hallituksessa, Kokemäenjoen kalatalouden yhteistyöryhmässä sekä Hämeenlinnan luonto- ja liikuntayrittäjien teemaryhmässä.

Ja niin se vaan menee, että sekä työnä että harrastuksena melonta-, vaellus- ja kalastusharrastus sekä kahden ihanan vintiön (lapsenlapset) kanssa touhuaminen täyttävät Mika Soramäen vapaa-ajan. Soramäki korostaa lasten ja nuorten mahdollisuuksia ja oikeutusta kokea luontokasvatus osana koulutusjärjestelmää. Tähän tulisi panostaa ja kohdentaa yhteiskunnan resursseja tasavertaisesti muihin oppisisältöihin nähden.

Takaisin