Kysymyksiä ja vastauksia linnuista

Luontoakateemille esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia linnuista vuosilta 2020-2022.

Sää oli pilvinen, klo n. 16, maaliskuun viimeisellä viikolla, Länsi-Espoossa lumisella peltoaukealla Espoonjoen varrella. Lintuparvi, joka koostui useista kymmenistä pikkulinnuista, lenteli edestakaisin pellon päällä, välillä viistäen maata ja välillä nousten korkeammalle. En erottanut lintulajia, koska olin noin 200 metrin päässä linnuista. Mistähän mahtoi olla kysymys? En ole ennen nähnyt moista, vaikka olen asunut kymmeniä vuosia pellon vieressä.

Ohessa kuva lintuparvesta, jossa suurin osa pulmusia. Kuva: Panu Villanen, Luontoakateemi


Hei

On hyvin yleistä, että parvessa liikkuessaan linnut vaikuttavat kuin olisivat hermostuneita eivätkä osaa päättää mennäkkö vai laskeutua. Lentoon lähdön syitä voi olla monia. Parvessa linnut varmaan kommunikoivat keskenään, mutta yhteisymmärryksen puutteen vuoksi joutuvat kiertämään laskeutumispaikkaa monta kertaa. Joskus syynä on petolintu, jonka linnut ovat havainneet ja siksi hieman lennähtelevät. Parvessa on aina joku arempi tai tarkempi, joka antaa varoitushälytyksen ja silloin taas lennähdellään. Tämä käytös on tavallista myös isommille linnuille kuten hanhille.

Terveisin

Luontoakateemin lintuvirtuoosien puolesta

Markku Hyvärinen