Kysymyksiä ja vastauksia linnuista

Luontoakateemille esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia linnuista vuosilta 2020-2022.

Hei!

Hakalanniemessä puron suussa sinnittelee harmaahaikara, ainakin yksi, vielä joulun seutuun niitä oli kolme. Ilmeisesti se pysyy hengissä kun löytää jotain syötävää sulasta purosta? Onko sillä mahdollisuuksia selvitä kevääseen? Selviäisikö se jos sitä ruokkisi vaikka silakoilla vai onko se vaan sille vahingoksi? Sääliksi käy linturessua!

Ohessa kysyjän ottama kuva.

Hei!

Harmaahaikara on yleistynyt Suomessa entisestään. Nykyään sitä tavataan talviaikaankin hyvin yleisesti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla talvehtii yli viidenkymmenen linnun parvi kalastellen sulapaikoilta kaloja. Hämeenlinnassa harmaahaikara on talvehtinut jo useana talvena. Leudot talvet ovat harmaahaikaralle helppoja, sillä Keski-Euroopan talvet, jossa harmaahaikara talvehtii suurin joukoin, ovat normaalisti Suomen talvia leudompia. Nyt tämmöisenä ns. lapsuuden ajan talvena harmaahaikaroita on myös talvehtinut Hämeenlinnan alueella ja selvinneet siitä. Nämä pakkaset eivät vielä ole niille pahoja, jos vain ravintoa riittää ja sitä riittää. Harmaahaikara on taitava kalastaja. Sen löytää yleensä jonkun sulapaikan vierestä, josta se nokkasee uskomattoman taitavasti kalan syvästäkin vedestä. Siis en olisi huolissani niistä talven takia, vaan ihailisin etäältä ja antaisi ruokarauhan.

Terveisin,

Markku Hyvärinen, luontovirtuoosi