Kysymyksiä ja vastauksia linnuista

Luontoakateemille esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia linnuista vuosilta 2020-2022.

Peippo on tänä keväänä lentänyt tuttavani ikkunaan uudelleen ja uudelleen tuntikausia. Välillä käy kurkkimassa toisesta ikkunasta sisään ja sitten jatkaa taas. Mitä kannattaa tehdä, että saisi lopettamaan. Tuttavani asuu Saksassa. Olen lukenut samanlaisesta tapauksesta myös Suomessa.

Peippokoiras: Kuva: Panu Villanen, Luontoakateemi 


Hei!

Kyseessä on reviirin puolustaminen. Peippo näkee ikkunassa oman kuvansa ja luulee vieraan peipon tulleen reviirilleen. Sen voi saada loppumaan hankkimalla ikkunaan esimerkiksi petolinnun pahvikuvan tai tarran. Silloin peippo kiertää sen kohdan kaukaa.

Esimerkiksi västäräkki saattaa rähistä auton sivupeilissä näkyvälle kuvalleen tunti tolkulla. Oma reviiri, pesintärauha,  on tärkeä asia linnuillekin. 

Terveisin

Luontoakateemin lintuvirtuoosien puolesta, Markku Hyvärinen