Kysymyksiä ja vastauksia linnuista

Luontoakateemille esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia linnuista vuosilta 2020-2022.

- Hei, fasaanikukko käy pihallamme ja huomasimme, että se roikottaa toista jalkaansa, se heiluu siinä, niinkuin olisi poikki puolesta välistä jakaa, pääsee kyllä yhdellä jalalla poukkimaan, mutta väsähtää makuulle välillä. Emme tiedä mitä sille on tapahtunut, sillä oli yksi kana haaremissa, mutta ilmeisesti menettänyt sen toiselle kukolle, ku ei ole enää näkynyt. Käy pihallamme, koska annamme oraville pähkinöitä lintulaudallamme ja siitä putoaa aina maahan pähkinöitä.

Fasaanikoiras. Kuva: Panu Villanen


Hei

Fasaanikoiraat ovat tarkkoja oman reviirinsä puolustajia. Saavutetusta haaremista taistellaan jopa loppuun asti. Nyt on ilmeisesti taistelussa sattunut jalkaan ja ehkä menetetty oma puoliso. Se voi olla myös pesällä jossakin hyvässä suojassa. Vahingoittuneelle jalalle en tekisi mitään. Vammat kuuluvat kanalintukoiraiden elämään. Vahvat pariutuvat ja siten varmistavat parhaan geeniperinnön.

Terveisin

Luontoakateemin lintuvirtuoosien puolesta, Markku Hyvärinen