Kysymyksiä ja vastauksia linnuista

Hei!
Fasaaninaaras on kulkenut vuosia talon läheisen kuusiaidan alla, eikä se ole aiemmin ollut kiinnostunut sen kummemmin pihapiiristä, kulkenut kyllä kauempana olevien varastojen vieritse. Nyt yhtenä päivänä se tuli lintulaudan alle. Sitten se hävisi, luulin menneen taas kuusiaidan alle.
  Sitten kun puhdistelin kuistia niin huomasin, että fasaani oli mennyt kuusenhakojen suojaan lepäämään lintujenruokintapisteen läheisyyteen. Sattui myös näin, että orava oli nyt lintulaudalla ruokailemassa – pää alaspäin roikkuen ja söi kourusta jyviä. Sitten fasaanirouva tuli paikalle ja orava ja fasaani katselivat toisiaan. Pian orava alkoi heiluttaa lintulautaa ja kaapia kynsillään siemeniä maahan. Tämä jatkui pitkän aikaa. Fasaani tietenkin söi maahan satavia siemeniä. Tätä jatkui pitkän aikaa. Sitten fasaani meni taas nukkumaan lintulaudan lähelle hakojen sekaan. Seuraavana aamuna fasaani tuli kuistille. Oli jalkojensa päällä myhkyrässä rappusten päällä ja katseli pihaa tyytyväisenä. Kysymykseni on, heittelikö orava siemeniä fasaanille, jotta tämä saisi niitä syödäkseen ja miksi fasaani tulee kuistille, onko heittäytymässä kaveriksi?

Ohessa kysyjän ottama kuva.

---

Hei!

Veikkaanpa, että orava ehkä yritti hätistää isoa lintua pois apajalta. Orava heiluttaa usein häntäänsä puolelta toiselle, kun on hermostunut. Kukapa ei ole, jos on pelko, että eväsretki keskytyy ison linnun takia. Voi myös olla, että orava on oppinut tekemään näin saadakseen rauhassa jatkaa syömistä. Se on ehkä huomannut, että iso lintu ei silloin hätistä sitä, jos sille vähän tarjoaa omasta kupista evästä. Tämä on tietysti arvailua, mutta jatkosssa - jos on mahdollista - kannattaa seurata toistuuko rituaali.

Miksikö fasaani tuli kuistille? Nyt, kun lunta on paljon, fasaanin on mukavampi olla lumettomalla kuistin rappusella. Kuistille näyttää kuvan mukaan paistavan myös hieman aurinkoa ja aidan takana on myös tuulensuojaa. Siitä on myös parempi näköala seurata maisemaa mahdollisilta vainoajilta. 

Hieno havainto ja tässähän on ainesta luontotarinaksi. 

Terveisin,

Markku Hyvärinen, luontovirtuoosi